Tukholma

Aurinko.

Sitä riitti koko matkan ajan, mutta erityisesti liitän auringon matkaan Tukholmaa kohti.
Maisemat olivat ihan hienot, näin takapenkiltä kuvattuna:

 

Matkan varrella kävimme syömässä hampurilais ateriat, ja Iikka ja Mariia menettivät Burger King neitsyytensä! Näin kalahampurilaisen syöneenä totean, etten enää ikinä syö mitään BG:ssä, ellei ole aivan pakko. Majoneesi maistui todella ällöttävältä ja pilasi makunautinnon.

 

Tukholmaan saavuttuamme jouduimme hirveään ruuhkaan. Yksikään auto ei liikkunut mihinkään suuntaan ja koko kolmikaistainen tie oli tukossa. Mutta oikealla puolella oli Ikea, sitä oli mukava ihaila, vaikkei eteenpäin päässytkään.

Vihdoin päästyämme hotellin eteen, aloimme etsiä parkkipaikkaa. Kaikkiin parkkihalleihin vaadittiin joku supermegaluottokortti, tavallinen Visa Electron ei käynyt, eikä käteinen. Siksi jouduimme sombailemaan ja lopulta Iikka löysi autolle ilmaisen paikan, jossa se olisi saanut lojua vaikka koko viikonlopun.

Ja hotellin hississähän ei tullut ahdasta, kun kolme ihmistä ja miljoona laukkua yritetään yhdistää samaan pieneen tilaan:

  

Tukholmassa kukki kukat joka suunnalla. Kevät! Olet oikeasti olemassa, et pelkkä legenda!

 

Pysähdyimme tukholmalaiseen coffeehouseen. Kaikki näytti kauniilta, mutta maistui pahvilta tai ei miltään.

 

Kuninkaanlinna ja vanha kaupunki ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Mieli lepäsi.

 

Vanhan kaupungin pikkukatu:

 

Vanhan kaupungin jälkeen yritimme suunnistaa Abba-museoon Iikan lumian navigaattorilla. Maisemia:

...lopulta ilmeemme, kun tajusimme, että museo olisi aavan lätäkön toisella puolella jossain. Koska aikaa ei harhailun jälkeen juuri ollut jäljellä, päätimme nauttia Tukholmasta ilman museointia.

 

Kävelimme hurjat portaat ylös! Niitä riitti. Jalkoihin sattuu vieläkin pelkkä ajatus.

  

Kaunista oli ja korkealla käveltiin.

Minulle tuli paha olo, kun yritin katsoa kaiteen toiselle puolelle kävellessäni - matkapahoinvointia ilman kulkuneuvoa. Näkymä oli hieno.

 

Päästyämme odottamaan laivaan pääsyä, tajusin että aurinkolasini olivat tarttuneet hiuksiini kiinni, enkä saa niitä irti. Onneksi prinssini pelasti minut ja kissani toinen äiti nauroi ja otti kuvia todistusaineistoksi.

 

Oli hassua nähdä ympärillä suomalaisilla rekisterikilvillä varustettuja autoja joka puolella ympärillä. Jotenkin sitä tottui näkemään hassuja ruotsalaisia kilpiä tai norjalaisia.

 

Laivaan ajelun myötäkään ei vielä kuitenkaan tajunta ymmärtänyt, että tässä nyt ollaan oikeasti matkalla kotiin. Vaikka siitä hetkestä kolmen reissaajan kotiinpaluu alkoi.

-Laura